- Tämä tapahtuma on mennyt.
J. S. Bach: Johannespassio
Johannes-passio on Johann Sebastian Bachin säveltämä kaksiosainen passio, joka kuvaa pääsiäisen ajan tapahtumat Jeesuksen vangitsemisesta hautaamiseen.
Johannes-passio on lyhyempi ja impulsiivisempi kuin sisarteoksensa Matteus-passio, muttei jää tälle toiseksi ilmaisullisessa ja teknisessä taidokkuudessa. Vaikka kyseessä on säveltäjän ensimmäinen suurimuotoinen teos, tiedetään hänen muokanneen ja uudistaneen teosta elämänsä aikana useita kertoja, hioen musiikkinsa täydellisyyteen, jotta jälkipolvet saattaisivat siitä nauttia. On kiinnostavaa, että teos on alunperin tarkoitettu pitkänperjantain hartauteen. Teoksen keskellä on paikka pitkänperjantain saarnalle, ja on mahdollista, että myös seurakunta lauloi koraaliosuuksissa mukana.
Passio kertoo ilmaisuvoimaisesti pääsiäisen tapahtumat Jeesuksen vangitsemisesta hautaamiseen taidokkaiden aarioiden, hartaiden koraalien ja mahtipontisten kuorokohtausten kautta. Teosta leimaavat kauttaaltaan tumma intensiivisyys, ilmaisullinen kiivaus ja affektien vaihtelevuus. Jeesuksen kärsimystarinan väkevyys on alati läsnä. Johannes-passio on suurta draamaa, joka ei jätä ketään kylmäksi.
JOHANNESPASSIO
Kaisa Ranta, sopraano
Essi Luttinen, altto
Tom Nyman, evankelista ja tenoriaariat
Heikki Orama, bassoaariat ja Pilatus
Ilkka Vihavainen, Jesus
Päivi Vesalainen, urut
Murtosointu ja Dominante
Lohjan kaupunginorkesteri
Esa Heikkilä, johtaa
Seppo Murto kuoronvalmennus
Liput 27/20€ (+mahd. toim.kulut)
Ennakkomyynti https://www.netticket.fi/