Arvosteluja
Turun filharmoninen orkesteri: Pääsiäisoratorio
Turun tuomiokirkko 29.3.2024
Pekka Kostiainen ei jätä kuulijaansa murheen kalliohaudan äärelle: suuri kotimainen oratorio kutsuu pääsiäisen iloon
Konserttiarvostelu 1.4.2024
Aija Haapalainen, Turun sanomat
Säveltäjä Pekka Kostiainen on pääsiäisoratoriossaan kuorolle, solisteille ja orkesterille Triduum paschale monella tavalla asian ytimessä. Liki parituntisen teoskokonaisuuden kolme osaa käsittelevät kiirastorstain, pitkäperjantain ja pääsiäisen raamatullisia tapahtumia.
Teokseen tutustuessa helppo huomata, että säveltäjä tuntee perin juurin evankelis-luterilaisen kirkon tradition. Hän tietää, mitä tekstejä, liturgisia lauluja ja virsiä minäkin pyhäpäivänä käytetään.
Syvällisestä ymmärryksestä juontaa myös taito tehdä omanlaisia ratkaisuja ja yhdistää luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon – voisiko sanoa parhaita – elementtejä. Lisäksi Kostiaisen teoskokonaisuudessa on vahvasti läsnä kirkkomusiikin suuri passio- ja oratorioperinne.
Kuoronjohtaja Kostiaisen ydinosaamista on myös taito kirjoittaa lauluäänille hyvin istuvaa, mielenkiintoista ja nautittavan kuuloista satsia. Passioperinteessä kuoro on usein kommentaattorin ja koraalien tulkitsijan roolissa, kun taas Triduum paschalessa Kostiainen antaa kuoron laulaa kiirastorstain ja pitkäperjantain evankeliumitekstit suomeksi. Hatunnoston arvoinen taito kirjoittaa niin, että tekstistä saa vieläpä selvää.
Teoksessa on myös latinankielisiä tekstejä. Ne ovat messun pysyviä osia ja Raamatun tekstejä. Latina saa suuremmin sijaa teoksen kolmannen osan pääsiäismessussa.
Kostiainen on sävellyksessään tehnyt ratkaisuja, jotka tuntuvat hyviltä köyhällä teologisella ymmärryksellänikin. Evankeliumin laulaminen isolla kokoonpanolla alleviivaa, että evankeliumi on keskellämme, ei jonkun etuoikeus.
Evankeliumin ytimessä ollaan, kun Kostiainen ei jätä kuulijaansa murheen kalliohaudan äärelle, vaan sananmukaisesti kutsuu kaikkia osallistumaan pääsiäisen iloon. Pääsiäismessun Gloria-osassa yleisö saa osallistua kiitosvirteen Pyhälle Kolminaisuudelle.
Teoksen sävelkieli on vapaatonaalista. Toisinaan kuuluu kaikuja Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista, mutta yhtä hyvin myös vaikkapa barokkiaarioista. Orkesteri maalaa väkevästi evankeliumin tapahtumia; sieltä tulevat väkevästi ristille naulaamiset ja ruoskaniskut. Toisaalta teoksen herkät sävyt ovat kauneudessaan hyvin puhuttelevia.
Esityksen alkupuolella oli hienoista epävarmuutta sekä kuoron vireessä että esityskoneiston kokonaisbalansseissa. Alkuhämmennyksen jälkeen Chorus Cathedralis Aboensis -kuoro lauloi selkeydellä ja varmuudella, vahvasti draamaan eläytyen.
Sopraano Kaisa Ranta ja tenori Johan Krogius herkistivät ylimaallisen kauniilla osuuksillaan. Mezzosopraano Maiju Vaahtoluoto tulkitsi väkevästi muun muassa pitkäperjantain alkukoraalin, ja basso Kristian Lindroos oli jämäkkä Pilatus. Sopraano Wilhelmína Tómasdóttir liittyi solistikaartiin pääsiäisen tapahtumissa yhdeksi naiseksi haudalla.
Joensuun kaupunginorkesterin konsertti Carelia-salissa 14.3.2024.
Jyri Ojala / Karjalainen
Kapellimestari Ruut Kiiski,
solistina Kaisa Ranta, sopraano
Onpahan sillisalaatti. Siis kummallinen sekoitus yksinkertaisen mystistä Pärtiä, peribrittiläisen charmikasta Britteniä sekä wieniläisklassikoista Mozartia ja Beethovenia. Näin tuumasin, kun ensi kertaa vilkaisin konserttiohjelmaa. Vaan vähänpä tiesin.
Kapellimestari Ruut Kiisken johtama ohjelma yllätti positiivisesti. Ennakolta ontuvin ohjelmapari, Arvo Pärtin (s. 1935) merkkiteos Fratres ja Benjamin Brittenin (1913–1976) mestarillinen Les Illuminations, muuttui konsertin alkupuolen oivalliseksi kaksikoksi.
Ja edelleen: jos taannoin hieman kritisoin W. A. Mozartin kelpo konserttiaarioiden osuutta ohjelmistossa, niin tällä kertaa osui ja upposi. Schon lacht der Holde Frühling -aaria toimi hyvinkin sopivana sidoksena Brittenin orkesterilaulusarjan ja päättäneen Ludwig van Beethovenin salskean Sinfonian nro 7 A-duuri välillä.
Sopraano Kaisa Rannan huikea osaaminen toki edesauttoi äskeisen vaikutelman synnyssä. Samoin oli erinomaista, että Pärtin ja Brittenin teosten väli oli tauoton.
Ranta tosiaan teki vaikutuksen. Brittenin soitua mainitsin tuttavalleni siihen tapaan, että Rannan äänessä ja ylipäätään hänen tavassaan tulkita on jotain, mikä tekisi eetvarttia myös heille, jotka potevat jonkin sortin allergiaa klassisesti koulittuja lauluääniä kohtaan – kokemukseni mukaan juuri sopraano on usein se selkein allergeeni.
Tuttava taas komppasi tyyliin, että joo, puuttui sellainen sirkkelinterä siitä äänestä. Tykkääjiä oli muitakin, kuten ansaituista bravo-huudoista saattoi päätellä.
Jos Les illuminations oli Rannan tasokkaan ja tasapainoisen, tunnetta ja kontrollia sopivassa suhteessa tarjoilleen tulkinnan pihvi, löytyi Mozart-osastoon pikantti lisä ripaus vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Paikoin epäinhimillisen vaikeaa sopraano-osuutta kuunnellessa tuli fiilis, että nyt mennään serpentiinistä vuoristotietä rovanperämäisen voitokkain nuotein.
Mozartin parissa miellytti niin ikään Kiisken johtaminen.
Ei se missään nimessä ollut huonoa muidenkaan teosten kohdalla, mutta kepeän ilmavuuden ja muhevan täyteläisyyden balanssista välittyi kerrassaan kuulijaystävällistä ansiota.
Rannan tavoin Kiisken toiminta oli tarkkaa muttei liian kliinistä. Ja energistä ja intensiivistä pakottamattomalla, korostamattomalla tavalla, kuten konsertin jälkipuolen käynnistäneestä Thamos-välisoitostakin helposti havaitsi.
Beethovenin Sinfonialle nro 7 tärkeä rytminen draivi toteutui Kiisken ja Joensuun kaupunginorkesterin toimesta kivasti.
MYÖS Fratresissa kuultiin hyvää, joskaan ei täysin erinomaiseen yltänyttä soittoa. Sen sijaan Les Illuminatios-teoksen Interlude-osa jätti mielensisäiseen muistooni pari sävelpuhtauteen liittyvää punakynämerkintää.
Joka tapauksessa kiitettävä kokonaisuus kaikilta osallisilta, solistilta erinomainen.
Levyarvio: Pekka Kostiaisen Triduum Paschalen levytys on kipeästi upea ja inspiroitunut
Pekka Kostiainen Triduum Paschale Alba
Jyväskylä Sinfonia, St. Michel Strings, Ville Matvejeff, kapellimestari, Kaisa Ranta, sopraano, Minja Niiranen, sopraano, Jeni Packalen, mezzosopraano, Simo Mäkinen, tenori, Tapani Plathan, basso, Musica-kuoro.
Pekka Kostiaisen Triduum Paschale eroaa useimmista vastaavista teoksista siinä, että se ei ole varsinaisesti oratorio. Teosta ei ole roolitettu eli Raamatun henkilöt eivät esiinny tarinan henkilöinä. Teos on lähinnä messu, nimensä mukaisesti kolmiosainen käsittäen dramaattisen kiirastorstain messun jatkuen synkkätunnelmaisella pitkäperjantain sanajumalanpalveluksella ja päättyen riemukkaaseen, toivoa tulvivaan pääsiäismessuun.
Teos on Kostiaisen tähänastisen tuotannon pääteoksia. Teokselle antaa leimansa hyvin hallitut orkestraalinen tasapaino sekä musiikillisen jännityksen kohoava kaari. Se on kirjoitettu hyvinkin perinteiseen tyyliin, mutta siitä löytyy persoonallisiakin piirteitä. Kostiaisen sävelkieli on selkeää ja mutkatonta ilman turhia konstailuja. Teos alkaa barokin vaikutteiden alla edeten lähes kansallisromanttiseen ilotteluun. Teos tarjoaa kenties myös erilaisen musiikillisen näkökulman kuin muut ajankohtaan sävelletyt teokset. Se tulee puhtaasti säveltäjän sydämestä ja menee sitä tuntevien sydämiin. Musiikilla ei ole kansallisuutta tai uskontoa, se on ekumeenista. Teos on kunnianosoitus tälle vanhalle tarinalle, joka on kuultu niin monta kertaa.
LEVY ON KIPEÄSTI upea ja inspiroitunut. Se kulkee koko ajan eteenpäin tunteellisella voimalla. Kapellimestari Ville Matvejeffin tulkinta on täynnä tunteen voimaa, kirkas ja ilmeikäs. Hän saavuttaa hyvän tasapainon kuoron ja orkesterin välillä. Kuorolla on teoksessa suuri osuus, jonka Musica toteuttaa erinomaisesti. Kuoro on intensiivinen ja kiitettävästi mukana elävä.
Myös solistit ovat laadukasta tasoa. Sopraano Kaisa Rannalta kuullaan merkittävän ilmaisuvoimainen tulkinta, Minja Niiranen ja Jeni Packalen julistavat ihastuttavan lyyrisillä äänillään. Miessolistit Simo Mäkinen ja Tapani Plathan laulavat molemmat elävöittävällä äänellä ja hienolla muusikkoudella. Orkesteri takaa hienon esityksen tutun varmalla otteellaan.
Jari Pitkänen, KSML 9.4.2020
KONSERTTIARVIOITA
HS 26.9.2020: Natseja vastustaneet sisarukset odottavat teloitusta Udo Zimmermannin vangitsevassa psykodraamassa
Valkoinen ruusu -oopperan toiminta tapahtuu kokonaan kuolemansellissä viruvien Sophie ja Hans Schollin mielissä, ajatuksissa ja muistoissa.
Valkoisen ruusun ainoat lavastuselementit ovat Titus Torniaisen suunnittelemat vankilavalot. Kaksi muusikkoa soittaa näyttämön takaosassa. Solisteina laulavat Ville Rusanen ja Kaisa Ranta. KUVA: SAKARI RÖYSKÖ
Nykyooppera
Udo Zimmermannin kamariooppera Valkoinen ruusu (Die weisse Rose) Musiikkitalon Sonore-salissa. Sophie – sopraano Kaisa Ranta, Hans – baritoni Ville Rusanen. Pasi Helin, piano, Marko Valtonen, harmonikka. Ville Saukkonen, ohjaus, Titus Torniainen, valosuunnittelu.
DIE WEISSE ROSE on tunnetuin Kolmannessa valtakunnassa toiminut vastarintaryhmä. Se syntyi Münchenin porvarillis-kristillisissä opiskelijapiireissä 1942 ja alkoi levittää kansallissosialistisen Saksan julmuudet tuomitsevia lentolehtisiä. Ryhmän tunnusmerkkeinä pidetään moraalista rehellisyyttä, kansalaisrohkeutta ja uhrivalmiutta.Vuonna 1943 Valkoisen ruusun jäsenet paljastettiin ja tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta.
Udo Zimmermannin Die weisse Rose sai kantaesityksensä helmikuussa 1986 Hampurin valtionoopperassa. Siinä ryhmän johtohahmot, sisaruspari Sophie ja Hans Scholl odottavat tunnin ajan teloitustaan Münchenin Stadelheim-vankilan kuolemansellissä helmikuun 22. päivänä 1943.
Zimmermann määritteli oopperansa ”kohtauksiksi kahdelle laulajalle”. Sen toiminta on kokonaan sisarusten mielissä, joissa pyörivät eri ajatukset, toiveet ja muistot. Näin syntyy ”sisäisen teatterin dramaturgia”, eräänlainen psykodraama.
Zimmermannin musiikin juuret johtavat Alban Bergin ekspressionismiin. Sophien ja Hansin uskonnollinen vakaumus kuuluu loppupuolen Bach-henkisissä passioduetoissa.
Ville Saukkosen ohjaama esitys tapahtuu Sonore-salin tyhjällä ja hämärällä näyttämöllä, jonka ainoat lavastuselementit ovat Titus Torniaisen suunnittelemat suggestiiviset, kelmeän kolkot vankilavalot. Kaksi muusikkoa soittaa näyttämön takaosassa.
ENGLANTILAINEN teatteriguru Peter Brook kehitti The Empty Space -kirjassaan ”paljaan näyttämön” estetiikkaa, jota Valkoisessa ruusussa sovelletaan.
Valkoisessa ruusussa näyttämöllä ei tarvittu kuin kaksi vangitsevaa ihmishahmoa, joita yleisö kuunteli ja seurasi katseillaan. Kummankin laulajan fyysinen olemus korostui tuossa paljaudessa, ja kummallakin oli vahva oma kehotietoisuus.
Aistiärsykkeiden puuttuminen ja kuolemanpelko voivat johtaa pimeässä tilassa harha-aistimuksiin ja hallusinaatioihin. Sophie ja Hans ovat kaiken repivän tuskansakin keskellä ainakin hämärästi tietoisia tilanteestaan ja pysyvät uskollisina ihanteilleen.
Kovin järkevästi ei kumpikaan tietenkään pysty ajattelemaan. Sophien ja Hansin assosiaatiot, sanat, kuristavat tuntemukset, paniikkiliikkeet ja kouristelevat fyysiset reaktiot nousevat paljolti tiedostamattomasta.
KAISA RANNAN kaunis ja herkkä lyyrinen sopraano kertoi usein unelmista, luontomuistoista ja itkevistä lapsista. Ville Rusasen baritoni välähteli metallikkaan iskevästi. Hans oli yleensä konkreettisen asiallinen ja armoton. Lopussa äiti ja isä tulivat kummankin mieleen.
Laululinjat kiertelivät ylös ja alas ekspressionistisen ahdistuneesti, purkautuivat huudoksi tai etenivät puheenomaisesti. Tauotkin olivat puhuvia.
Kummaltakin vaadittiin taiturillista tekniikkaa ja raatelevaa emotionaalista latausta. Harmonikka ja piano myötäilivät kalmankalpeasti haaveita ja muistoja tai muuttuivat pirullisiksi kauhukoneiksi ja hätkähdyttäviksi efekteiksi.
Sopraano Kaisa Ranta ja baritoni Ville Rusanen Udo Zimmermannin Valkoinen ruusu -oopperassa.KUVA: SAKARI RÖYSKÖ
Hannu-Ilari Lampila
Konserttiarvio: Jumalan karitsa armahtaa myös saksofonia – Pekka Kostiaisen suurteos Triduum Paschale kuultiin jälleen pitkäperjantaina Jyväskylässä
Paschale, Taulumäen kirkossa perjantaina 19. 4. 2019
Pekka Kostiaisen pääsiäisoratorio Triduum Paschale kantaesitettiin vuonna 2000, ja sen jälkeen sen esittämisestä on muodostunut jyväskyläläinen pääsiäisperinne.
Saksofoni on syntisin kaikista soittimista. Silti jumalan karitsa armahtaa myös sitä, kuiskaa vieressäni tenoriveli ja säveltäjä Pekka Kostiainen oratorionsa äänitysten lomassa.
Edessäni orkesteri ja solisti Simo Mäkinen äänittävät osaa Agnus Dei, Jumalan karitsa, ja yritän olla hiljaa. Marimban hennon tanssin lomassa alttosaksofonin syntinen kujerrus viettelee kuin tuhannen ja yhden yön kaunis Scheherazade.
Suurteokseen kätketty saksofoni-allegoria olisi luultavasti jäänyt minulta piiloon jollei teoksen isä ja Musica-kuoron emeritusjohtaja olisi spontaanisti valaissut aivoitustensa sisältöä. Muita huomioita: Sanctus-osan lopussa kuoron riveistä upeasti helkkyneet viisi triangelia kuvastavat Kristuksen viittä haavaa, ja… Noh, aivan jokaista kuultua tai oivallettua salaisuutta ei parane painaa lehden sivuille.
LAULETTAESSA SUURTEOS avautuu toisin kuin katsomon puolelle. Kuoroleirillä vietettyjen viikonloppujen aikana suurennuslasin kanssa hiotuista harmonioista tulee rakkaita, omia, ja suosikkisointusiirtymiään alkaa odottaa karvat seisoen. Keskittyessä myös pääsiäisnäytelmän sisältö aukenee eri tavoin kuin alaluokkien uskonnontunneilla, ja ainakin yksi kuorolainen on sanonut oivaltaneensa pääsiäisen sanoman vasta Triduumin myötä.
”Miksi te etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista!” lausuvat kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa kolmelle vahvalle naiselle. Musican nykyinen johtaja Marjukka Manner ohjeistaa mieskuoroa etsimään oikeita sävyjä, sillä joutavanpäiväisen viisastelun sijaan tässä on pähkinänkuoressa koko kristikunnan suurin mysteeri. Hautahan olikin tyhjä!
JYVÄSKYLÄN seurakuntayhtymän tilaama suurteos, Luukkaan evankeliumitekstiin sävelletty Triduum Paschale yhdistelee protestanttista, ortodoksista ja katolista pääsiäisperinnettä. Säveltäjän mukaan luterilaiset edustavat pitkäperjantain kirkkoa, kun taas ortodoksinen ja katolilainen ovat enemmän pääsiäissunnuntain kirkkoja.
Triduumista on muodostunut kantaesityksen aikaan ounasteltu pääsiäisajan traditio Jyväskylän seudulle. Keski-Suomen lisäksi biisiä on esitetty myös ainakin Helsingissä ja Mikkelissä.
Tällä kertaa oman tasonsa Triduumiin toi äänitys. Vuosituhannen vaiheesta asti messiaanisesti odotettu äänitys saatiin viimein toteutumaan Jyväskylä Sinfonian, Mikkelin kaupunginorkesterin ja Musica-kuoron suurproduktiona. Yleensä kuoro harjoittelee orkesterin kanssa esitettävää teosta kuukausien ajan ennen kuin käy kerran tai kahdesti teoksen läpi ammattiorkesterin kanssa, jolloin yhdistelmä voi jäädä esittäjilleen vieraaksi. Tällä kertaa yhteistyötä on saanut kuulla äänitysten lomassa tahti tahdilta koko viikon, ja kuoron ja orkesterin yhteistyö tuntuu saumattomammalta kuin koskaan kuorourallani.
PITKÄNÄPERJANTAINA Taulumäen kirkko on taas odotusten mukaisesti täynnä. Kahdesta eri kaupunginorkesterista yhdistetty suurorkesteri ja täydessä vahvuudessaan kuudennelle kymmenelle nouseva kuoro eivät meinaa mahtua alttarin eteen.
Solistit laulavat aiemmin kuorolla toteutetun Tenebrae factae sunt -osan kauniisti, ja olen hieman mustasukkainen. Toden puhuen solistit soivat yhteistyössä, jonka herkkyyteen itsenäisyyteen tottuneiden klassisten solistien tilapäiset ensemblet eivät yleensä yllä.
Putkikellojen paukkeessa soineen loppuylistyksen jälkeen ymmärrän syvästi mistä teoksen ortodoksisissa vaikutteissa olikaan kyse. Kirkkosalillinen ihmisiä kiittää ja ylistää seisaaltaan. Tunne on molemminpuolinen.
Kommentti
Se on enemmän kuin musiikkia
Kun esimieheni Keskisuomalaisessa nakitti minut kirjoittamaan arvion tämänkertaisesta Triduum Paschalesta ilmaisin, että teen mielelläni ainakin jonkinlaisen artikkelin – jos väkevä sidonnaisuus ei haittaa.
Perjantaisen konsertin jälkeen olen itse laulanut Triduumeista neljä. Monilla nykyisistä tai vanhoista kuorolaisista luku on täydet kymmenen.
Kirkollisten tilaajien lisäksi myös esittäjilleen Triduum on paljon enemmän kuin pelkkää musiikkia. Teoksen säveltäjän Pekka Kostiaisen perustamassa Musica-kuorossa ajanlasku kulkee lähestulkoon Triduumien mukaan, ja jokainen esitys on kuin lupaus kotiinpaluusta, rakkaista sävelistä ja vielä rakkaammista ihmisistä.
Ja tuolta ne taas tulevat. Ympäri maata hajaantuneet opiskelutoverit; vanhat, tai, ehkä vielä nuoret, mutta vanhan näköiset.
Kuorolaulun parissa sopuisasti samaan hiileen puhaltavat eri yhteiskuntaluokat. Rinnakkain ja suurella toveruudella voivat laulaa köyhä kulttuurikommunisti ja tohtorinhattuinen sivistysporvari. Kuorolaulu yhdistää, ja Suomenniemellä tepastelee useampikin nuori jalkapari joiden vanhemmat saapuvat jälleen käsi kädessä laulamaan Triduum Paschalea.
On hankala erottaa kummasta Triduumissa pitää enemmän. Ihmisistä vai sävelistä. Ainakin orkesterin muusikoilta kuullun palautteen mukaan tämä yhteenkietoutunut rakkauden kerä kuuluu myös kuoron tuottamassa musiikissa, joka saa myös paatuneet ammattimuusikot herkistymään ja kuuntelemaan toteuttamaansa musiikkia.
Jyväskylä Sinfonia, Ville Matvejeff, kapellimestari, Kaisa Ranta, sopraano, Minja Niiranen, sopraano, Jeni Packalen, mezzosopraano, Simo Mäkinen, tenori, Tapani Plathan, basso, Musica-kuoro valm. Marjukka Manner.
KSML / 20.4.2019 Jemo Kettunen
